Hiustensiirto naiselle

Onko hiustensiirto naiselle mahdollista?

Onko hiustensiirto naiselle mahdollista?

Naisilla tapahtuu hiustenlähtöä kuten miehilläkin ja se on myös hyvin yleistä. Liian usein hiustensiirto mielletään niin, että se tehdään kaljuuntuville miehille, mutta tämä luulo on väärä. Hiustensiirto naiselle on samalla tavalla mahdollista kuin miehellekin.

Varaa aika

Naisten hiustenlähdön syitä

Hiustenlähtöön naisilla vaikuttavat seuraavanlaiset syyt.

Monet hormonaaliset ongelmat näkyvät hiuksissa ja ne vaikuttavat siihen, että hiuksia lähtee tavallista enemmän. Samalla tavoin kuin miehilläkin myös stressi, tietyt ihosairaudet sekä lääkitykset kuten beetasalpaajat sekä kemoterapia vaikuttavat hiusten kasvuun negatiivisesti. Puutostiloissa, kuten raudan sekä b-vitamiinin eli biotiinin puute vaikuttavat hiusten lähtöön.

Toisinaan myös raskaus aiheuttaa sen, että hiuksia lähtee enemmän, mutta se voi olla väliaikaista kuten joistakin sairauksista tai leikkauksista johtuen. Ei myöskään ole mikään ihme, jos hiusraja vetäytyy samalla tavoin kuin miehillä ja hiukset voivat harventua siten, että jakaus näyttää leveältä. Jos hiustenlähtö on pysyvää eikä uusia hiuksia kasva vanhojen tilalle, on hyvä vaihtoehto harkita hiustensiirtoa naiselle.

Missä tilanteessa hiustensiirto naiselle on hyödyllinen?

Tärkeintä on tunnistaa se, mistä syystä hiuksia lähtee ja konsultoida omasta tilanteesta klinikan kanssa. Silloin selvitetään tarkemmin, toimenpiteen mahdollisuus sekä millaiset odotukset ovat realistiset.

Hiustensiirtoa on järkevää harkita, jos:

• Hiustenlähtö johtuu hormonaalisista syistä
• Hiustenlähtöä on reilusti ohimoilta esimerkiksi vaihdevuosien aikana miessukupuolihormonit vaikuttavat vahvemmin ja se aiheuttaa hiuskatoa
• Hiukset ovat ohuita päälaella, jolloin jakauksesta tulee tarpeettoman leveä eikä sitä pysty peittämään millään kampaustyylillä
• Perinnöllisyys on yleensä asia, johon ei pysty vaikuttamaan
• Jokin onnettomuus on vaikuttanut hiustenlähtöön, tällainen voi olla esimerkiksi palovamma
• Kosmeettisista syistä menetetyt hiukset eli leikkaushaava pään alueella on vaikuttanut siihen, että hiukset eivät siinä kasva

Naisten hiustensiirto prosessina

Naisten hiustensiirto prosessi käynnistetään samalla tavoin kuin miestenkin. Kun sopiva klinikka on valittu, ensimmäinen tärkeä tehtävä on konsultoida kirurgin kanssa omista tavoitteista ja millainen tulos on mahdollista saavuttaa luovuttavan alueen hiuksilla. Hän myös selvittää, kuinka kireä päänahka on sekä sen ovatko hiukset paksut vai ohuet. Toimenpiteellä ei hiusten määrä lisäänny vaan tupet siirretään luovuttaja-alueelta vastaanottaja-alueelle. Luovuttaja-alue on yleensä niskassa, jossa kasvavat hiukset eivät ole niin alttiita kasvuhäiriöille.

Konsultaation tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin ajateltu tavoite kohtaa tulevan tuloksen.

Naisten hiustensiirron toimenpiteet

Riippuen siitä, millainen toimenpide on tulossa ja tehdäänkö kaksi toimenpidettä samalla kertaa, toimenpiteen aika vaihtelee muutamasta tunnista jopa 8 tuntiin. Siihen vaikuttavat myös se, paljonko siirrännäisiä tarvitaan ja kuinka pitkät hiukset potilaalla on. Naisilla luovuttaja-aluetta ei ajeta kovin lyhyeksi eikä sitä ajella yhtään enempää kuin on tarvetta. Siirteitä ei oteta yhtään enempää kuin niitä on arvioitu tarvittavan.

Siirteet luokitellaan, jotta juuri oikeanlaiset saadaan laitettua oikeaan kohtaan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lopputulos on tasaisempi ja huomattavasti luonnollisemman näköinen. Jos potilaalle tehdään sekä hiusrajan nosto että lisätään tiheyttä päälaella, operaatio kestää hiukan kauemmin. Se on silti hyvä vaihtoehto, koska silloin ei tarvita kahta potilaskäyntiä. Kun siirrännäiset on asetettu, potilas saa kunnolliset hoito-ohjeet, joita on syytä seurata tarkasti. Varsinkin ensimmäisten kuukausien aikana on hyvin tärkeää, että asetetut siirteet eivät vahingoitu. Myös sellaisen klinikan valinta, joka seuraa toipumista kuukausittain, on hyvä valinta.

Naisten hiustensiirron paranemisprosessi

Hiustensiirrossa pyritään aina pysyvään ratkaisuun, siksi onkin tärkeä ymmärtää, miten tulokset tulevat näkyviin, ja että lopulliset tulokset on nähtävissä vasta vuoden kuluttua.

Tulokset 3 kuukauden kuluttua

Kun kolme kuukautta on kulunut operaatiosta, siirteet ovat olleet lepotilassa, joten ei mitään syytä huoleen, vaikka kasvua ei vielä ole havaittavissa. Tähän on ihan käytännön syy, koska hiukset siirtyvät operaation jälkeen niin sanottuun telogeeni- eli lepovaiheeseen. Hiustesi luonnollinen kasvusykli määrittelee tarkasti sen, missä vaiheessa hiukset siirtyvät anageeni- eli kasvuvaiheeseen. Yleensä se tapahtuu 3-4 kuukautta toimenpiteen jälkeen. Jos hiustensiirron alueelle muodostuu pieniä näppylöitä muutaman viikon kuluttua operaatiosta, se tarkoittaa, että uudet hiusvarret tekevät kasvua. On muistettava, että kaikilla tämä vaihe ei näy samalla tavoin. Tässä vaiheessa ei kannata vielä hermostua, jos on hoitanut päänahkaa klinikan antamien ohjeiden mukaisesti.

Jos sinulle ilmaantuu näitä näppylöitä, on tärkeää, että niitä ei nypi, vaan antaa niiden kasvaa ja kehittyä rauhassa. Sillä tavoin saavuttaa paremman tuloksen. Sekään ei ole ihme, jos juuri istutetut hiukset irtoavat muutama viikko operaation jälkeen. Se on luonnollista ja kuuluu asiaan.

Miltä näyttää puolen vuoden päästä

Puolen vuoden päästä hiustensiirrosta huomaat selvästi, että hiusten kasvunopeus on lisääntynyt. Pientä eroa on myös huomattavissa hiusten tiheydessä. Siirretyt hiukset kasvavat aluksi ohuempina, muutenkin hentoja sekä läpinäkyviä ja lyhyitä. Kuuden kuukauden jälkeen ne alkavat tummua ja paksuuntua sekä ne sulautuvat paremmin omien hiustesi joukkoon. Ne alkavat siis näyttää luonnollisemmilta.

Tässä vaiheessa on nähtävissä noin 50 prosenttia hiustensiirtotuloksista. Vaihe on nimeltään kypsymisvaihe. Tästä eteenpäin hiukset jatkavat vahvistumistaan ja kasvamistaan myös seuraavat kuusi kuukautta.

Tulokset vuoden kuluttua

Kun vuosi on kulunut, useimmilla hiukset ovat saavuttaneet täyden kehittymisen. Jos näin ei ole vielä käynyt, ei kannata huolestua, vaan antaa hiuksille vielä aikaa muutama lisäkuukausi. Tämä siis riippuu täysin siitä, miten omat hiuksesi kasvavat. Tässä vaiheessa aiemmin harvat tai jopa paljaat alueet ovat peittyneet paksummilla ja pidemmillä hiusvarsilla. Siirretyt hiukset jatkavat kasvamistaan ja ovat sulautuneet olemassa oleviin hiuksiin. Kasvuvauhti on noin sentti kuukaudessa, mutta tämäkin on riippuvainen siitä, millaiset tekijät vaikuttavat elämään eli ruokailu sekä tuotteet, jota käytetään kasvun tehostamisessa.

Tuloksiin vaikuttavat monet tekijät

Tuloksiin ei vaikuta ainoastaan hiusten kasvu vaan myös se, miten olet valmistautunut hiustensiirtoon. Eli kuinka tarkasti olet seurannut ohjeita siitä, miten valmistautumisvaiheessa edetään. Tuloksiin vaikuttavat myös toimenpiteen tekevän ryhmän asiantuntemus sekä lisähoidot, jotka tehostavat hiusten kasvua sekä palautumista pienistä haavoista, jota leikkauksessa syntyy. Johdonmukaisella jälkihoidolla saavutetaan paremmat tulokset toipumisprosessin aikana. On myös muistettava, että hiusten luonnolliseen kasvukiertoon ei voi millään vaikuttaa.

Hiustensiirto naiselle tuo pieniä sivuvaikutuksia

Hiustensiirrossa on myös joitakin sivuvaikutuksia.

Turvotusta ja tunnottomuutta

Tilapäinen turvotus on nimeltään ödeema ja se johtuu nesteen kertymisestä tai pienestä tulehduksesta, kun leikkaus on tehty. Se on aivan luonnollista, koska se on kehon tyypillinen tapa reagoida vammoihin eli tässä tapauksessa pieniin haavoihin. Se vähenee yleensä 48 tunnissa.

Vastaanottaja-alueella voi ilmetä pientä tunnottomuutta, koska siellä voi olla pieniä hermovaurioita. Hermot kuitenkin uusiutuvat itsestään ja palautumisen huomaat sillä, että pistelyä ja pientä kutinaa voi esiintyä alueella.

Rupea ja turvotusta voi olla myös siirretyllä alueella ja sekin on normaali reaktio haavan paranemisessa. Se häviä normaalisti 3-10 päivän kuluttua. Näitä rupia ja arpia ei saa nyppiä, ettei istutetut siirteet irtoa. Se taas heikentää siirteen eloonjäämistä ja lopputulos ei silloin ole täydellinen.

Shokkihiustenlähtö

Äkillinen ja väliaikainen hiustenlähtö johtuu siitä, että siirteet ovat kokeneet trauma-altistumisen toimenpiteen aikana. On kuitenkin muistettava, että vaikka hiukset irtoavat, nystyt, joita ihossa on, jäävät jäljelle.

Irtoaminen tapahtuu yleensä pari viikkoa hiustensiirron jälkeen, mutta ei myöskään ole harvinaista, jos se tapahtuu vasta viiden viikon kuluttua.

Tämä hiustenlähtö on luonnollista eikä se vaikuta millään lailla lopulliseen tulokseen. Hyvin moni havaitsee tämän jälkeen pieniä piikkejä hiusten kasvussa kolmannen kuukauden jälkeen.

Miten hiustensiirtotuloksia voi parantaa

Miten hiustensiirtotuloksia voi parantaa

Jos klinikalta on saatavissa tuotepakkauksia, joissa on jälkihoitoon tarkoitettuja tuotteita, ne kannattaa ehdottomasti ottaa käyttöön ja käyttää niitä annettujen ohjeiden mukaisesti. Niiden tarkoitus on auttaa siinä, että hiuspohja pysyy hyvässä kunnossa ja on hyvin valmistautunut ottamaan uudet hiukset vastaan.

Toinen tärkeä asia on, että hiusraja suunnitellaan kirurgien kanssa optimaaliseksi eli juuri sellaiseksi jonka voi saavuttaa ja mikä sopii ulkomuotoon täydellisesti.

Kysy lisää hiustensiirrosta

Hiustensiirron hinta

Hinnat vaihtelevat klinikoittain sen mukaisesti, millaisesta toimenpiteestä on kysymys. Ne lähtevät liikkeelle parista tuhannesta ja joillakin klinikoilla nousevat huomattavasti korkeammalle.

Pitää myös huomioida, että jotkut klinikat tarjoavat valmistautumis- sekä jälkihoitopakkauksia paremman lopputuloksen saavuttamiseksi ja siihen voi myös liittyä kuukausittainen seuranta.

Yhteenveto: hiustensiirto naiselle

Yhteenveto: hiustensiirto naiselle

Hiustensiirto naiselle on hyvä toimenpide, jossa tulokset tulevat näkyviin täydellisinä noin vuoden kuluttua. Haittavaikutukset ovat toimenpiteen alkuvaiheessa, mutta vähenevät ajan kuluessa ja puolen vuoden jälkeen niitä ei juurikaan enää ole. Voit myös tutustua muihin naisille tarkoitettuihin hoitoihin kauneudenhoitopalvelut -sivullamme.

Kysy lisää hiustensiirrosta naiselle